Hyvä laki on sellainen, joka on jokaisen ymmärrettävissä. Kansalaisen tulisi pystyä aina käsittämään, onko hän syyllistymässä rikokseen. Laissa ei tulisi olla epäselvyyttä tai tulkinnanvaraisuutta.
Seksityötä säätelevissä laeissa on runsaasti erikoisia kohtia. Mitä esimerkiksi tarkoittaa parituspykälän kohta siitä, kuinka toisen ”viettely” alalle on paritusta? Olisiko viettelyä kertoa ystävälle, kuinka paljon omasta työstään nauttii ja paljonko tienaa? Entä jos lain epämääräisyys ajaa alaa sivuavia välttelemään seksityöntekijöiden auttamista tai palvelua?
Onko tällainen laki reilu?
Lakien tulee olla selkeitä, mutta on syytä miettiä myös mitä laeilla ajetaan takaa. Onko lakien tarkoitus toimia pelotteena ja ehkäistä ei-toivottua toimintaa vai kenties kuvastaa valloillaan olevaa moraalia? Vai voitaisiinko lainsäädännön avulla tähdätä tilanteeseen, jossa mahdollisimman moni voi mahdollisimman hyvin?
Seksityötä säätelevä lainsäädäntö on oivallinen esimerkki laista, joka on asetettu nopeasti, reaktiivisesti ja moraaliin tukeutuen Neuvostoliiton hajottua, kun huolena olivat venäläiset seksityöntekijät ja järjestäytynyt rikollisuus. Lakeja säädettäessä seksityö asemoitiin parituksen ja ihmiskaupan rinnalle ja käsitettiin naiskysymykseksi. Laki tähtää ihmiskaupan kitkemiseen ja naisten suojeluun ja näistä tuskin on erimielisyyttä: kaikki vastustavat ihmiskauppaa. On kuitenkin syytä kysyä, onko taktiikka toimiva ja ketä nykylainsäädäntö auttaa. Jos taustalla aidosti on esimerkiksi tuo ihmiskaupan vastainen työ, miksi poliisi tutki ihmiskauppaa yhden henkilön voimin (HS 2020) aina vuoteen 2021 asti, jolloin viimein – viimein – VASTA – poliisiin perustettiin ihmiskaupan vastainen ryhmä? Sittemmin uutisoitiin myös laajasti, kuinka poliisi oli laiminlyönyt ihmiskauppatapausten esitutkintoja ja jätti tapauksia selvittämättä (HS 2021 ja 2023). Ei kuulosta kovin suojelunhaluiselta.
Suomessa seksityötä säätelevät lait on asetettu kontrollin ja vähentämisen näkökulmasta. Sivuun ovat jääneet seksityöntekijöiden (ja parituksen kohteiden sekä ihmiskaupan uhrien) oikeusturvan toteutuminen, kysymykset työoloista, sosiaalisista ja terveydellisistä kysymyksistä. Tämä on hämmentävää. Kuten Niina Vuolajärvi kirjoittaa artikkelissaan Sosiologia-journaaliin: ”Ihmiskauppa politiikka on erikoinen tapaus, sillä missään muussa ihmisoikeuskysymyksessä oikeuksia ei pyritä turvaamaan vasta sitten, kun niitä on rikottu” (2016). Sosiaalialan, ihmisoikeustyön ja hyvinvointivaltion päämäärän tulisi olla harmin ennaltaehkäisy, eli ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin vahvistaminen.
Yhteiskuntaa koskevia päätöksiä ei tulisi tehdä tunnepohjaisesti vaan tietoon pohjaten, muuten lait vain formalisoivat stigmaa. Nykyinen lainsäädäntö vaikeuttaa työntekijän asemaa, ajaa työtä maan alle eli piiloon ja siten voimistaa alaan liittyviä ongelmia. Joten sopia kysyy kenen ehdoilla lakeja on säädetty, kenen hyväksi? Ketä laeilla suojellaan? Vai onko tarkoitus oikeastaan suojella yhteiskuntaa seksityöltä?
Lähteet:
Gustafsson, M., Reinboth, S. 2020. Yhden miehen varassa. Helsingin Sanomat. Viitattu 3.12.2023. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007693668.html
Kerkelä, L. 2023. Poliisille poikkeuksellinen syyte: Ei selvittänyt kunnolla ihmiskauppaa. Helsingin Sanomat. Viitattu 3.12.2023. https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009993481.html
Teittinen, P. 2021. Tutkinta lopetettu. Helsingin Sanomat. Viitattu 3.12.2023. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000007936856.html
Vuolajärvi, N. 2016. Ihmiskauppanarratiivit ja seksityön todellisuus. Sosiologia, 53(3), 318–324. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sosiologia/article/view/124240
Vuolajärvi, N. 2021. Seksityöntekijöiden kokemukset tulee nostaa keskiöön seksityötä koskevassa keskustelussa. Ilmiö. Viitattu 28.11.2023. https://ilmiomedia.fi/artikkelit/seksityontekijoiden-kokemukset-tulee-nostaa-keskioon-seksityota-koskevassa-keskustelussa/
