Seksityötä koskevaa keskustelua, (kuten esimerkiksi myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistö- ja monisuhdekeskusteluakin) leimaa tilanne, jossa asiasta ulkopuoliset ihmiset asettavat itsensä ja oman moraalinsa asian keskiöön. ”Itse en tuohon pystyisi,” on valitettavan yleinen ensireaktio, kun puhuu mistään cis-hetero-vanilja- normista poikkeavasta. Niin myös seksityön kohdalla.
Usein kriittisyyden taustalla onkin se yksinkertainen syy, että aihe on vieras eikä itselle kiinnostava. Esimerkiksi suomalaisten seksuaalikäyttäytymistä kartoittava Finsex tutkimus todensi vuonna 2015, että maksulliseen seksiin suhtautuvat kriittisemmin ne, joilla ei ole juuri mielenkiintoa seksuaalisuutta kohtaan: seksipalveluiden myymistä vastustaneista miehistä joka toinen ei ollut masturboinut tutkimusta edeltäneen vuoden aikana lainkaan (Kontula, 2018). On tärkeää tunnistaa, että seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Siinä missä yhdelle seksi on merkityksellistä ja intiimiä, toiselle se voi olla harrastus (esim. swingaajat ja kinkyilijät), ja kolmannelle tapa tienata rahaa ja neljättä asia ei kiinnosta. Valintaa on turha moralisoida – yhteiskunta tekee sitä jo.
On täysin irrelevanttia keskustella siitä, pitäisikö seksityötä olla olemassa vai ei. Sitä keskustelua on käyty jo vuosikymmeniä ja erityisesti feministejä aihe jakaa edelleen rajusti. Seksityöhön abolitionistisesti suhtautuvien feministien mukaan seksityö on aina väkivaltaa ja patriarkaatin muoto, jossa nainen alistetaan miehelle.
Vuosituhannen alun provosoivat ihmiskaupan vastaiset kampanjat onnistuivat luomaan kuvan ihmiskaupan uhrista, joka on viaton, kahleissa, itkuinen ja nuori tyttö. Ihmiskaupan vastainen kuvasto on ollut tarkoituksen provosoivaa, onhan sen tarkoitus ollut herättää ihmiset toimintaan (Vuolajärvi 2016).
Todellisuudessa sekä seksityön että ihmiskaupan todellisuus on harmaa ja moninainen. Ihmiskauppa kun harvoin tarkoittaa patteriin kahlittuja tyttöjä. Samoin olisi typistävää käsittää seksityö vain valkoisten, hyvinvoivien suomalaisten naisten emansipaatioharrastuksena: myös tämä on seksi- ja erotiikka-alaa typistävä näkökulma ja ylipäätään dikotomiasta eli kahtiajaottelusta tulisi luopua.
Kysymys siitä, onko seksityö hyvä vai paha asia on siis valtavan turha, ja koko kysymyksenasettelu tulisi sivuuttaa: fakta on, että seksityötä tapahtuu ja seksityöntekijät ovat erityinen asiakasryhmä erityistarpeineen. Näkökulman tulisi keskittyä materiaaliseen tilanteeseen eli siihen millaista apua tämä ryhmä käytännöllisesti tarvitsee.
Seksityö voi olla ihmisen oma valinta. On toki totta, että ihminen ei tee valintojaan tyhjiössä: siihen vaikuttavat hänen ympäristönsä, suhteensa, koulutuksena, yhteiskunnallinen tilanne…. Tuota henkilökohtaista valintaa on kunnioitettava.
Vaikka suhtautuisi seksityöhön abolitionistisesti kannattaa pitää mielessä, että ”Yksilön vapaan valinnan kunnioittaminen ei tarkoita, etteikö näiden valintojen puitteisiin voisi vaikuttaa”, kuten Mäkinen & Hiitola (2011) kirjoittavat. Seksityö voi jollekin olla monesta huonosta vaihtoehdosta paras: kannattaako tuota vaihtoehtoa silloin yrittää poistaa? Vai tulisiko sittenkin keskittyä antamaan seksityöntekijöille niitä asioita, joita he työllään hakevat: riittävää toimeentuloa, työoikeuksia, parempia vaihtoehtoja?
**
Lähteet:
Kontula, O. 2018. Maksullinen seksi. Tietovuoto-artikkeli 2/2018. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Noudettu osoitteesta: https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-maksullinen-seksi/ [Viitattu: 21.2.2024].
Mäkinen, K., Hiitola, J. 2011. Prostituutio/seksityö. Feministien vuoro. Viitattu 28.11.2023. https://feministienvuoro.wordpress.com/2011/08/24/prostituutioseksityo/ Vuolajärvi, N. 2016. Ihmiskauppanarratiivit ja seksityön todellisuus. Sosiologia, 53(3), 318–324. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sosiologia/article/view/124240